Tuntuu kamalalta mennä nukkuu yksin.
(Jos siis yrittäs vaikka saada unta.
Vaikka tuskin tulee onnistuu.
En ees sitä School Rumblee pystyny kahtoo ku oon tämmönen.)
Ei oo yhtään hyvä olla.
Ku tahtois vaan käpertyy jonku tietyn ihanan syliin ja nukahtaa.
Siinä on niin turvallinen olo ettei missään.
AHISTAA.
Ku ei tiiä mitä se toinen ajattelee.
Onko sillä tällänen surkee olo.
Ja kaipaisko sekin mun lähelle jo,
vai onko se nyt ihan kypsä muhun.
Haluaako se enää mistään mitään.
Olisko mun pitäny jäähän viikonlopuks äitin luo ku tiesin tän.
Toivon kyllä että kaikki ois voinu mennä ihan hyvin.
Olisin vaan tahtonu sen viereen niin ku nytki.
Mutta onko mulla sitten tapana ajaa ne
kaikkein tärkeimmät kaikista kauimmaks itestäni.
Tuntuu et mua rankastaan nyt jostakin mitä en oo tehny.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti