Mad, Bad and Dangerous To Know.: Epätoivoinen sielu.

On ollu täällä vähän hiljaista, ja se jatkuu varmaan vielä toistaiseksi.
Niin ku edellisessäkin päivityksessä totesin että
"Stressiä..
Suorituspaineita..
Vähän sellanen olo että en riitä."
Samalla kaavalla jatketaan.

Olen kokenut olevani jo aika lähellä burnouttia,
ja kun sanon että en jaksa ja että kaikki ei taida olla nyt hyvin
ja hei mulla on myös se masennus,
eikä hirveesti olis voimia mihinkään ja muutenki APUA.
niin saan kaikilta vaan vastaukseks että -kyllä sä pärjäät ja
joo kyllä sä pystyt suorittamaan kaks tutkinnonosaa siinä ajassa
ku muut suorittaa yhen.
Sitten vielä ku sanoin itku kurkussa mun psykiatrille että
Yhteiskunta vaatii liikaa tai jotain sinne päin.
Nii se naikkonenhan rehahti nauruun ja tokas että
onneks mulla on vielä huumorintajua jälellä.
En sit enään kehannu sanoa että ei ollu vitsi.

no aletaan olla jo aika loppu suoralla, mutta ahistaapi silti.
Nyt oon käyny alottelee sitä olkkaremppaa ja
viikonloppuna se pitäs saada valmiiks,
että ens viikolla pääsee muuttaa takas omaan kotiin.
Toisaalta oon tosi innoissani ja haluisin jo päästä laittelee tavaroita paikoilleen
ja pistää kotia valmiiks pientä kisuvauvaa varten myös.

Toisaalta pelottaa miten totun taas yksin olemiseen ja nukkumiseen.
Tässähän tietty saanu jo pientä harjotusta ku miekkonen lähti sivariin
ja minä jäin tänne sen kämpille värjöttelemään.
On kyllä ollu tosi tosi yksinäinen olo,
mut toisaalta nyt sitä en oo hirveesti kerenny miettiä
ku oon vaan paahtanu noita koulu juttuja täysiä etiäppäin.
Patsi sit oon viettäny yöni pyörien ja harmitellen.

Lisäilen muutamat kuvat tähän loppuun.